Matti InkinenEn voinut olla avaamatta aihetta kadonneesta Matti SIG Inkisestä. En ole ikinä ollut mikään suuri fani, mutta kukapa ois voinut välttyä kuulemasta jossain vaiheessa SIGin musiikkia. Käväisin uutisten johdosta SIGin kotisivuilla, ja tuli aika surullinen olo. Tässä lainausta sivuilta:
13.05.2009 TILANTEESSA EI MUUTOSTA
Matti Inkisen katoamisesta tulee kuluneeksi kaksi viikkoa. Viimeiset ja poliisin mukaan luotettavimpina pidetyt havainnot ovat katoamispäivänä 29.4. iltapäivällä Raision venesatamasta. Sen jälkeenkin Matista on tullut useita näköhavaintoja, mutta näiden todenperäisyyttä ei ole pystytty varmistamaan. Lisäksi nämä ilmoitukset ovat yksittäishavaintoja eri puolilta Suomea.
12.05.2009 RATKAISUA ODOTELLESSA
Kuuntelin viikonloppuna pitkästä pitkästä aikaa SIG-albumeita vuosien varrelta.
Samalla yritin hakea ratkaisua, missä Matti voisi olla.
Toivo ja tuska kulkivat käsi kädessä.
Mitä minä tekisin tässä tilanteessa? Mitä muut tekisivät? Mitä olisi
seurannut, jos Matti ei olisi kadonnut? Aika looginen päätelmä on se,
ettei tuleen kannata jäädä makaamaan. Johonkin on mentävä, jokin ratkaisu
pitää olla olemassa. Miksi ylipäätään olemme tällaisessa tilanteessa?
Viimeisen kahden viikon aikana on moni meistä kokenut tunneskaalan eri vaiheita. Toivoa-surua-vihaa-katkeruutta. Mikä kumma saa meistä susia toinen toisillemme?
Perustuuko tuleva tieto totuuteen vai mennäänkö vihjepalkkioiden varassa edelleen? Meillä kaikilla Matin tuntevilla on hänestä oma mielikuvamme. Sitä ei mikään pysty viemään meiltä pois vaikka sitä yritetään jopa ala-arvoisilla keinoilla.
Missä kulkee toimituksen moraalin raja - siihen keskusteluun saamme tuskin avausta 7 päivää -lehdeltä tai Iltalehden nettisivuilta. Mikseiköhän? (j.o.)
Tiedä sitten, mihin kaveri on syyllistynyt vai onko mihinkään, mutta omaisille olisi varmasti parasta, että tieto hänen kohtalostaan varmistuisi mahdollisimman pian.
Vai onko se sitten jo tässä:
http://www.iltalehti.fi/turku/200905189613173_tu.shtml
Turun Majakkarannasta löytyi ruumis maanantai-iltana kello 19-20 aikoihin. Havainnon teki Iltalehden tietojen mukaan koiranulkoiluttaja, joka havaitsi ruumiin rantavedessä Kölitien päässä.
Poliisin lisäksi paikalle kutsuttiin pelastuslaitoksen sukeltajat ja poliisikoira.
- Olin kunnostamassa venettä salmen toisella puolella, kun aloin ihmetellä, miksi Majakkarannassa on poliisin vene sekä kaksi ambulanssia. Kävi ilmi, että kaislikosta oli löytynyt ruumis, Esa Kolehmainen kertoo.
Poliisi on erittäin vaitonainen löydöstä. Ohi kulkeneiden mukaan kyseessä on todennäköisesti mieshenkilö, joka on ollut vedessä jo varsin pitkään. Poliisi ei kommentoi väitteitä.
Mitä tuntemuksia tämä tapaus teissä herättää? Entä iltapäivälehtien / keltaisen lehdistön uutisointi?