Testivoittaja Alavudella 5.5.2007Olin pitkään harmitellut, ettei minulla ollut mitään syytä matkustaa Alavudelle toukokuun ekaksi viikonlopuksi, Testivoittajan keikka kun ei syyksi riittänyt. "Kohtalo" kuitenkin päätti, että minun on nähtävä Testivoittaja Alavudella ja määräsi tyttäreni samaksi viikonlopuksi hautajaisiin Töysään.
Puustelli ei ole kovin hääppöinen paikka bändin esiintyä. Ennen kuin bändi aloitti esiintymisensä, tiskijukka soitti levyjä. Aikani kuunneltuani aloin tosin epäillä, ettei kyseinen tiskijukka juurikaan tunne musiikkia, sen verran tylsiä ja mitättömiä hänen biisivalintansa olivat. Kun Lambada alkoi soida, viereisestä pöydästä kuulin kommentin: "Tätä kuunneltiin yläasteella". Muu yleisö taisi siis olla itseäni huomattavasti nuorempaa.
Keikka alkoi kahdentoista aikaan biisillä Moottorisaha ja 100A. Sovitus ei kuulostanut yhtä svengaavalta kuin Perunateatterin keikoilla enkä välttämättä aloittaisi keikkaa näin murheellisella tarinalla. Sen jälkeen tulikin Testivoittajan omaa tuotantoa, koko keikan aikana niitä soitettiin 4-5 kappaletta. Etenkin pidin biisistä, jossa Virtanen ja Järvinen kävelevät! Näissä Testivoittajan omissa biiseissä riittää vielä kehitettävää ja hiomista. Ihan ok biisejä, mutta se juju tuntui niistä puuttuvan.
Enimmäkseen keikalla kuitenkin kuultiin Kolmannen Naisen, Perunateatterin ja Hehkumonkin biisejä. Oli ihanaa kuulla Perunateatterin biisejä livenä pitkästä aikaa! Jälleen kerran soi yksi sovitus Siipeen jos sain –biisistä, Lautalla nopeana versiona ja Ikävä ratkiriemukkaana sovituksena. Äiti pojastaan pappia toivoi esitettiin jazziin (kosketinsoittimet ja laulu) sovitettuna. Se saattaisi toimia levyllä hienosti, mutta keikalla sovitus hukkuu yleisön mukanalaulantaan. Jazziksi oli myös Hopealuoti sovitettu, niinpä ihana huuliharppuosuus puuttui biisistä. Viimeinen biisi oli Heitteille ja encorena tulikin sitten illan paras biisi Maria, Maria.
Mielestäni Testivoittaja vaikutti vielä keskeneräiseltä. Muutaman biisin bändi soitti toisilleen, aivan kuin olisivatkin olleet treeneissä eivätkä keikalla. Parhaiten lavalla näytti viihtyvän Ville Rauhalla. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka on täynnä puhdasta positiivista energiaa. Aivan ihana. Pauli vaikutti vähän skitsolta, ei taida Alavus olla hänen lempikeikkapaikkojaan. (Entisenä alavutelaisena ymmärrän tämän oikein hyvin.) Juppo ja Tommi olivat kuten ennenkin ja kosketinsoittaja Jouni vaikutti sympaattiselta.
Lähdin heti keikan päätyttyä pois, enkä siis ollut juttusilla Testivoittajien kanssa keikkafiiliksistä. Toivon, että bändi tästä vielä kehittyy, aineksia kyllä on.